Villoin syntyi toiveesta tuoda ja luoda kauneutta orgaanisista luonnonmateriaaleista mahtaville ekologisuudesta ja itsestään välittäville ihmisille. Ajattomia, uniikkeja ja kestäviä koruja, asusteita, sisustustuotteita, tekstiilitaidetta, neule- ja virkkausohjeita sekä ekologisia materiaaleja käsityöläisten tarpeisiin.
Lapsesta asti käsitöitä harrastaneena, vasemmalla virkkausta, oikealla neulontaa, :) jatkui harrastus opiskelemaan siitä ammatti itselleni. Opiskelin tekstiilialaa, nuorena kutoja artesaaniksi ja myöhemmin tekstiilisuunnittelua Muotoilijaksi (AMK). Monenlaisia polkuja kulkeneena myös hoitoalalla mm. lähihoitajana olen työskennellyt. Koruja ja asusteita olen suunnitellut ja valmistanut jo useita vuosia ystäville ja sukulaisille tilauksesta ja itselleni kun sopivaa ei muualta ole löytynyt. Polkuni vei pikkuhiljaa aina enemmän ja enemmän yrittäjyyden tielle.
Kaikki Villoin käsityöt ja tuotteet valmistuvat oman suunnittelutyön tuloksena. Inspiraationa toimivat luonnonmateriaalien ihana tuntu, upea värimaailma ja luonnossa mieleen jääneet yksityiskohdat, sekä kuviomaailmat ympärillämme.
Materiaaleina suosin mahdollisuuksien mukaan kasvivärjättyjä sekä ekologisia, meille ja luonnolle hyvää tekeviä luomumateriaaleja tai muuten mahdollisimman puhtaita luonnonmateriaaleja.
Toivon voivani tuoda sinun tarpeeseesi sopivia, arkeen sekä juhlaan piristäviä värejä, persoonallisia ja miellyttävän tuntuisia tuotteita, keveitä koruja ja asusteita, sekä neule- ja virkkausohjeita sisustukseen, asusteeksi ym. Tulossa on paljon uutta, taidettakin, pikkuhiljaa...
Mielelläni kuulen toiveita väreistä, malleista, sekä ehdotuksia uusista tuotteista mitä haluaisit Villoinin valikoimaan. Teen asiakkaan toiveiden mukaan tilaustöitä, minuun saa yhteyden viestillä, "Ota yhteyttä" lomakkeen kautta tai sähköpostiin villoin@villoin.fi
-Anna Maria-
Nämä toimitusehdot ovat voimassa 3.12.2021 alkaen.
Lunoma
villoin@villoin.fi
villoin.fi
2617759-2
Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.
Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Maksupalveluna toimii Klarna Checkout, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.
Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Klarna AB:n (Klarna AB, Sveavägen 46, 111 34 Stockholm) ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Villoin yleiset ehdot.
Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.
Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:
Lunoma
villoin@villoin.fi
villoin.fi
2617759-2
Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Toimituskulut ovat kaikille paketeille 5€. Ilmainen toimitus tulee yli 50€ tilauksille. Toimitamme kaikki tuotteet koon salliessa pikkupakettina, joka jaetaan kotiin. Lähetyksen seurantanumero lähetetään sinulle sähköpostiin kun tilaus on viety postiin.
Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.
Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.
Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.
Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.
Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.
Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.
Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.
Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.
Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.
Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.